Hankintaorganisaatio kuskin paikalla – kerätty data kartturina
Asiakkaitamme ja sidosryhmiämme tavatessa tulee ajettua useita satoja kilometrejä ympäri Suomen. Liikenteessä määränpäähän navigoidessa on katse pidettävä tiukasti edessäpäin, ettei ohita oikeaa liittymää tai varsinkaan asetettua määränpäätä.
Suurten hankintaorganisaatioiden, kuten esimerkiksi Hyvinvointialueiden hankinta-suunnittelun tueksi taustapeiliä ja ajotietokoneen tietoja kannattaa kuitenkin seurata. Kuskin paikalla istuvien hankintaorganisaatioiden määränpää on yhteiskunnallisestikin tavoittelemisen arvoinen: resurssitehokkaat hankinnat, toimittajakentän tunteminen, kilpailutustuloksia palvelevan ehtojen asettelu sekä riittävä tarjousten määrä.
Navigoidakseen kohti tavoitteitaan, hyötyy organisaatio monella tapaa matkamittariin kerätyistä tiedoista. Ilman kerättyä dataa menneistä kustannuksia aiheuttaneista kiertoteistä tai strategisesti onnistuneimmista reittivalinnoista on kuitenkin vaikea vetää johtopäätöksiä. Suurten hankintaorganisaatioiden ennakoinnin kannalta keskeisintä onkin, että yksiköille keskeinen data kerääntyy talteen operatiivisella tasolla.
Cloudian tuotemoduulit tarjoavat jo nyt useille hankintayksiköille mahdollisuuden seurata ja raportoida koko hankintaprosessia. Kerätyn datan myötä on mahdollista seurata koostetusti, minkälaisia hankintoja on tehty ja minkälaisia tuloksia niistä on saatu. Tieto tukee päätöksenteossa, mutta auttaa myös huomaamaan mahdolliset pullonkaulat niin aikataulullisesti, kuin resurssitarpeitakin huomioiden. Seuraavaa kilpailutusta suunnitellessa datan osoittama trendikäyrä tulevasta auttaa yksikön johtoa katsomaan niin sanotusti kulman taakse: Ovatko ennakoidut haasteet sellaisia, joihin organisaatio pystyy vastaamaan, vai tulisiko suunniteltua hankintaa vielä muuttaa.
Näin juhannusviikolla ja monilla alkavan lomakauden lähestyessä, on aika jättää strategiset tiekartat hetkeksi korvan taakse ja keskittyä nauttimaan kesästä. Kun hankintaorganisaatiot jälleen palaavat päämäärien äärelle, on hyvä varmistaa, että matkamittari on napsautettu päälle keräämään tiedot talteen tulevia optimaalisia reittivalintoja opastamaan. Tässä olemme Cloudialla apunanne.