Kasvata liiketoimintaasi laajentumalla uusille markkinoille
Kasvu on yritykselle välttämätöntä. Mutta mitä tehdä, kun paikalliset markkinat ovat saturoituneet eikä yritys saa riittävästi kauppaa? Silloin voi olla hyvä hetki laajentaa toimintaa ulkomaille.
Lukemattomat erikokoiset yritykset löytävät ja voittavat päivittäin kansainvälisiä tarjouskilpailuja Mercell Bidding -alustan kautta, mikä auttaa niitä kasvattamaan liiketoimintaansa. Miten se tapahtuu? Lue lisää.
Miksi kansainvälistyminen kannattaa?
Kansainväliset tarjouskilpailut ovat ainutlaatuisia mahdollisuuksia, jollaisia kansallisilla markkinoilla ei välttämättä ole tarjolla. Lisäksi kansainvälinen maine auttaa yritystä herättämään luotettavuutta riippumatta siitä, millä markkinoilla asiakkaat sijaitsevat. Ak Solutionin perustaja Mehmet Ak oli muutaman vuoden liiketoimintaa harjoitettuaan valmis tekemään isoja sopimuksia. Alankomaiden julkisen sektorin markkinat osoittautuivat kuitenkin erittäin kilpailluiksi. Niinpä Ak otti avuksi Mercell Biddingin ja käänsi katseensa maan rajojen ulkopuolelle, erityisesti Saksaan. ”Saksan markkinat ovat Alankomaiden markkinoita huomattavasti suuremmat.” Mehmet Ak kertoo Mercell-kokemuksistaan tässä artikkelissa.
Miten kansainvälisiltä markkinoilta saa kasvua?
Yritys voi kansainvälistyä monella tavalla. Näitä tapoja voi hyödyntää erikseen, mutta yhdistettynä ne luovat pohjan vahvalle kasvustrategialle.
Ymmärrä ostajien tarpeita
Aivan ensimmäiseksi tulee tuntea ostajansa. Keitä he ovat? Mitä he tarvitsevat? Millä markkinoilla he toimivat? Etukäteen tehty markkinoiden ja ostajien kartoitus auttaa tunnistamaan tavoittelemisen arvoiset mahdollisuudet ja tekemään fiksuja päätöksiä. Mercell tarjoaa tähän juuri oikeat työkalut.
Kartuta tietoa CPV-koodeista
Jokaiseen tarjouskilpailuun liittyy vähintään yksi CPV-koodi. Kun omaan liiketoimintaan liittyvät CPV-koodit ovat tiedossa, niiden perusteella on helppo löytää yritykselle sopivia tarjouskilpailuja koko Euroopan markkinoilta. Yrityksen Mercell Bidding -profiiliin voi lisätä CPV-koodeja, mikä auttaa löytämään parhaiten profiilia vastaavat tarjouskilpailut.
Etkö tiedä, mitkä CPV-koodit vastaavat yrityksesi toimintaa? Mercellin tekoälypohjainen Profile Builder tai Enhancer auttaa löytämään yrityksen toimintaa vastaavia CPV-koodeja.
Rekisteröi yritys ulkomaille
Kun olet päättänyt, mihin maahan haluat laajentaa toimintaasi, käänny maan kauppakamarin puoleen yrityksen rekisteröimiseksi. Näin pääset osallistumaan tarjouskilpailuihin ja saat lentävän lähdön kansainvälistymisellesi.
Palvele kansainvälisiä markkinoita
Yritykselle kannattaa luoda monikielinen verkkosivusto, joka on saatavilla myös sen maan kielellä, johon olet laajentamassa. Kun mahdolliset asiakkaat etsivät palveluita verkosta, ne voivat löytää yrityksesi sivuston. Erityisen hyödyllistä tämä voi olla markkinavuoropuheluissa ja kynnysarvot alittavissa tarjouskilpailuissa.
Ole läsnä toimintamarkkinoillasi
Seuraava askel on verkostoituminen muiden alan toimijoiden kanssa. Käymällä keskusteluja ostajien kanssa etukäteen yritys osoittaa olevansa sitoutunut pitkäkestoiseen liikesuhteeseen. Tätä voi olla hyvä toteuttaa esimerkiksi osallistumalla tilaisuuksiin, joissa yritys voi kertoa palveluistaan ja tavata mahdollisia asiakkaita. Näin saadaan ajantasaista tietoa markkinoiden kehittymisestä, yritys voi kasvattaa uskottavuuttaan ja korjata suorien myyntitoimien tuottamaa satoa. Verkostoituminen ja tilaisuuksiin osallistuminen ovat tehokkaita tapoja päästä käsiksi isoihin mahdollisuuksiin sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.
Osallistu kansainvälisiin tarjouskilpailuihin
Onko tavoitteena saavuttaa mahdollisimman suuri vaikutus? Ala osallistua kansainvälisiin julkisiin tarjouskilpailuihin saman tien! Alkuun pääsemisen ei tarvitse olla hankalaa tai aikaa vievää. Yrityksen profiilin luominen vie vain kaksi minuuttia. Profiilissa on CPV-koodit, avainsanat ja ensisijaiset maantieteelliset alueet, joilla varmistat parhaat liiketoimintamahdollisuudet. Aiempaa kokemusta kilpailutuksista tai kilpailutussanaston tuntemusta ei tarvita: kuvaa vain yrityksen toimintaa lyhyesti ja anna tekoälyn hoitaa loput.
Miten löytää oikeat kansainväliset tarjouskilpailut?
Kiinnostavia tarjouskilpailuja on perinteisesti etsitty luetteloimalla ne käsin. Se voi kuitenkin viedä aivan valtavasti aikaa. Mercell Bidding suodattaa pois hälyn ja auttaa porautumaan suoraan yritykselle sopiviin kansainvälisiin tarjouskilpailuihin.
-
Löydä sopivia tarjouskilpailuja: Löydä yritykselle sopivia tarjouskilpailuja virittämällä seurantaprofiilin huippuunsa. Lisää vain lyhyt kuvaus yrityksen tuotteista tai palveluista, niin tekoälysovelluksemme etsii kuvauksia vastaavat tarjouskilpailut hetkessä.
-
Tunnista paikallisten markkinoiden trendejä ja mahdollisuuksia: Saat kattavan yhteenvedon markkinatilanteesta tekemällä hakuja laajasta tietokannastamme. Tietojen perusteella on mahdollista tunnistaa trendejä ja mahdollisuuksia. Hakua voi rajata käyttämällä suodattimia, kuten kilpailutuksen tyyppiä, tarjouksen jättöpäivää, kieltä, umpeutuvia sopimuksia ja tarjouskilpailun tilaa.
-
Valjasta tekoäly löytämään kiinnostavia tarjouskilpailuja: Käytätkö mieluiten automaattista hakua? Tekoälysovelluksemme etsii yritykselle sopivat tarjoukset eri aloilta ja osa-alueilta. Kun yrityksen hakuprofiilia vastaava uusi tarjouskilpailu julkaistaan, saat siitä ilmoituksen automaattisesti. Näin kiinnostavia kilpailutuksia ei enää jää huomaamatta.
Alkuun pääseminen uuden järjestelmän käytössä saattaa toisinaan tuntua ylivoimaiselta, erityisesti pienissä yrityksissä. Uusi teknologia kuitenkin tekee kansainvälisestä laajenemisesta helpompaa kuin koskaan. Mercell Bidding auttaa suodattamaan turhan hälyn ja erottumaan kilpailijoista.
Kokeile Mercell Biddingiä itse
Oletko valmis ryhtymään suoraan toimeen? Aloita ilmainen kokeilujakso saman tien. Saat kaikki Mercell Biddingin toiminnot käyttöösi 14 päiväksi!