Kohti ilmastoneutraalia Eurooppaa kestävillä julkisilla hankinnoilla
Julkiset hankinnat ovat avainasemassa Euroopan nollapäästötavoitteiden saavuttamisessa vuoteen 2050 mennessä. EU:ssa julkisten hankintojen osuus bruttokansantuotteesta on noin 14 prosenttia, eli noin 2 miljardia euroa vuodessa – toisin sanoen ostajat ovat merkittävässä roolissa markkinoiden muutoksen edistämisessä, standardien noudattamisessa sekä ympäristöystävällisten tuotteiden ja palveluiden käyttöönotossa.
Kestävän kehityksen sisällyttäminen julkisiin hankintaprosesseihin edistää ilmastoneutraaliutta ja rohkaisee toimimaan. Kun hallitukset ja julkiset toimijat näyttävät hyvää esimerkkiä, vastuullisuusasiat tulevat huomioiduksi – hallinnon sitoutuminen kestävän kehityksen priorisointiin sekä sen esittämiseen taloudellisesti toteuttamiskelpoisena ja yhteiskunnallisesti hyödyllisenä käytäntönä innostaa myös yksityistä sektoria hyppäämään vihreään kelkkaan. Tämä ei ainoastaan tee kestävistä käytännöistä lähtökohtaisia, vaan mahdollistaa terveemmän kilpailun sekä ohjaa markkinaa kohti ympäristötietoisempaa ajattelutapaa. Muutos tukee pitkän aikavälin ympäristötavoitteita, jotka on hahmoteltu Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa, Green Dealissa. Vaikka kestävien hankintojen hyödyt ovat ilmiselvät, niiden toteuttaminen voi olla haastavaa. Tässä kirjoituksessa kerromme, miten voit olla mukana raivaamassa tietä ilmastoneutraaliin Eurooppaan muuttamalla julkiset hankintaprosessisi kestäviksi.
Euroopan Green Deal: Vihreän kehityksen ohjelma
Kilpaillussa kiertotaloudessa "talouskasvu on irrotettu resurssien käytöstä, eikä ketään tai mitään aluetta jätetä jälkeen". Tämä ydinperiaate on perusta European Green Dealille, toimintakehykselle, jonka tarkoitus on tehdä Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä.
European Green Dealin päätavoitteet |
||
42.5%energiasta on uudistuvaa vuoteen 2030 mennessä |
-310MtCO2-vähennys vuoteen 2030 mennessä |
-50%Vähemmän kemiallisia torjunta-aineita ympäristöystävälliseen elintarvikejärjestelmään |
Vihreä energia, rakennusten peruskorjaus ja luonnon monimuotoisuus nousevat yleisimmin esiin hiilidioksidipäästöistä keskusteltaessa. Kuitenkaan myöskään julkisia hankintoja ei pidä unohtaa – ne muodostavat noin 14 prosenttia EU:n BKT:sta, toisin sanoen keskeisen tekijän Euroopan vihreän kehityksen ohjelman onnistumisessa.
-
Yritysten kestävän kehityksen raportointidirektiivi (CSRD)
EU:n Corporate Sustainability Reporting -direktiivi (CSRD) velvoittaa yritykset yhä yksityiskohtaisempien ympäristö-, yhteiskuntavastuu- ja hallintotietojen (ESG) julkistamiseen. Direktiivi on linjassa Euroopan vihreän kehityksen ohjelman kanssa ja on muotoiltu avoimuuden ja vastuullisuuden lisäämiseksi. Näin ollen direktiivillä on merkittäviä vaikutuksia julkisiin hankintoihin.
Arvioidessaan toimittajia julkisten ostajien tehtävänä on priorisoida kestävyysnäkökohtia, kuten hiilijalanjälkeä, sosiaalista vastuuta ja resurssitehokkuutta. Lisätietoja CSRD:n vaikutuksista löydät tästä blogikirjoituksesta.
Maakohtaiset lait yhteisen ympäristömme puolesta
Maailmanlaajuiset kestävän kehityksen tavoitteet (SDG) raivaavat tietä kohti kestävää ja osallistavaa tulevaisuutta. EU:ssa jo 23 jäsenvaltiolla on ajantasainen suunnitelma kestävien hankintojen edistämiseksi. Lisäksi useat Euroopan maat ovat säätäneet lakeja ympäristöystävällisten tavoitteiden ja kestävien hankintojen toteuttamiseksi:
-
Norja: avoimuuslaki
Heinäkuussa 2022 voimaan tullut Norjan avoimuuslaki velvoittaa suuryritykset toimittamaan yksityiskohtaisia raportteja ihmisoikeus- ja ympäristöasioiden hoitamisesta niiden toimitusketjuissa. Laki on merkittävä askel kohti eettisiä ja kestäviä liiketoimintakäytäntöjä – se edistää läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta jo yli 8 000 yrityksessä.
-
Alankomaat: Kestävän hankinnan manifesti
Yli 73 miljardin euron vuosittaisen ostovoiman omaavan Alankomaiden hallitus yhdistää julkiset hankinnat kestävän kehityksen tavoitteisiin ”kunnianhimoisella ja hankintoihin vaikuttavalla tavalla". Heidän kestävän hankinnan manifestinsa, Sustainable Procurement Manifesto, velvoittaa julkisen sektorin ostajat ottamaan huomioon ympäristölliset ja sosiaaliset kriteerit sopimuksia tehtäessä. Pitkäjänteinen ja ympäristöpainotteinen lähestymistapa on jo tuonut merkittäviä muutoksia julkisiin tarjouskilpailuihin.
-
Ranska: Anti-Waste Law, Loi AGEC
Joka vuosi Ranskassa tuhotaan 630 miljoonan euron arvosta myymättömiä tuotteita, mikä aiheuttaa merkittävän määrän jätettä sekä aiheuttaa biologista monimuotoisuutta uhkaavia ympäristövahinkoja. Vastauksena maa käynnisti siirtymän kiertotalouteen vuonna 2020 annetulla jätteenvastaisella lailla. Julkiset hankinnat tukevat näitä pyrkimyksiä priorisoimalla kestäviä, korjattavia ja kierrätettäviä tuotteita. Lain tultua voimaan muovijätteen määrä on vähentynyt 15%.
-
Saksa: liittovaltion ilmastonmuutoslaki
Ilmastoneutraaliuden nopeuttamiseksi Saksa hyväksyi ratkaisevan uudistuksen, joka tunnetaan liittovaltion ilmastonmuutoslakina. Laki asettaa oikeudellisesti sitovan tavoitteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 55 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta. Se linjaa konkreettisia toimenpiteitä eri aloilla, kuten liikenne-, rakennus- ja energiasektorilla.
Lain myötä julkiset ostajat asettavat etusijalle vähäpäästöiset ja energiatehokkaat tuotteet ja palvelut. Muutos varmistaa sen, että hankintapäätökset vastaavat maan kunnianhimoisia ympäristötavoitteita sekä auttavat vähentämään hiilijalanjälkeä.
Kestävän kehityksen sisällyttäminen julkisiin hankintoihin
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman sekä kansalliset lait huomioiden ostajien on tärkeää ymmärtää, miten kestävä kehitys voidaan sisällyttää julkisiin hankintaprosesseihin. Seuraava osio sisältää käytännön vaiheita ja strategioita, joiden avulla hankintatoimesta tulee ympäristötavoitteellinen ja yhteiskuntavastuullinen. Tutustumalla käytännöllisiin oivalluksiin kykenet vaikuttamaan kestävään kehitykseen hankintapäätöksilläsi.
1. Kestävän kehityksen kriteerit tarjouksissa
Kestävyyskriteerien sisällyttäminen tarjouksiin edellyttää tarjouspyyntövaatimusten mukauttamista ympäristönäkökohtiin. Tämä taas vaatii ympäristöystävällisten materiaalien käytön määrittelyn, energiatehokkaiden palveluiden ja tuotteiden vaatimuksen sekä muiden selkeiden painotettujen kriteerien asettamista hankintojen arviointimittaristoon.
Riippuen hankinnan tavoitteista, voit sisällyttää hankintaan eri kriteereitä, kuten toimittajien kierrätysasteen, uusiutuvan energian käyttöprosentin sekä työntekijöiden hyvinvoinnin huomioinnin. Näin varmistat kestävyyden koko hankintaprosessin ajan sekä valikoit palvelukseesi parhaiten soveltuvat toimittajat.
2. Elinkaarikustannukset (LCC)
Keskity elinkaarikustannuksiin (LCC) tehdessäsi hankintapäätöksiä – vaikka ostohinta on tärkeä, on se vain osa tuotteen tai palvelun omistamisen ja hävittämisen kokonaiskustannuksista. LCC kattaa kaikki tuotteen elinkaaren aikana syntyneet kulut. Alhaisempien käyttö- ja hävityskustannusten ansiosta kestävät vaihtoehdot osoittautuvat usein pitkällä aikavälillä kustannustehokkaammiksi. EU tarjoaa avuksesi alakohtaisia laskentatyökaluja – voit aloittaa tekemällä analyysit suurimmista hankinnoista. Varmista myös se, että hankintavastaavasi on koulutettu LCC-menetelmien soveltamiseen sekä muista hyödyntää laskelmia hankintapäätöksissä.
3. Ympäristömerkit ja sertifikaatit
Ympäristömerkit ja sertifikaatit helpottavat kestävien tuotteiden ja palvelujen löytämistä. Ne toimivat majakkoina kestäviä valintoja etsiville, edistävät vastuullista kuluttajakäyttäytymistä sekä hyödyttävät ympäristöä. Kannusta tavarantoimittajiasi hankkimaan tunnustettuja ympäristömerkkejä ja sisällytä ne valintakriteereihisi. Priorisoimalla sertifioidut tuotteet, edistät vihreämpää ja kestävämpää hankintaprosessia.
4. Hankintoja edeltävät neuvottelut
Toimittajien ja sidosryhmien osallistaminen hankintaprosessin varhaiseen vaiheeseen auttaa löytämään innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja. Hankintoja edeltävien neuvottelujen järjestäminen tarjoaa kanavan viestiä kestävän kehityksen tavoitteista sekä kerätä arvokasta palautetta potentiaalisilta toimittajilta.
Samalla edistät yhteistyötä ja varmistat linjaukset kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Viime kädessä neuvottelut johtavat parempiin hankintatuloksiin – juuri siksi konsultaatiot ovat tärkeä askel kumppanuuksien rakentamisessa ja positiivisen muutoksen aikaansaamisessa.
5. Kestävän kehityksen seuranta
Useimmat EU:n julkisten hankintojen yksiköt julkaisevat vuosittaisia kestävän kehityksen raportteja korostaakseen julkisten hankintojen ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuuden vaikutuksia. Prosessin avoimuus on elintärkeää, sillä se edistää vastuullisuutta ja antaa sidosryhmille mahdollisuuden seurata kestävien hankintojen vaikutuksia. Avoimuus ohjaa jatkuvaa parantamista ja innovointia, alleviivaten niin onnistumisia kuin kehityskohteita. Lisäksi avoimuus varmistaa sen, että hankintastrategiat ovat linjassa kestävän kehityksen päätavoitteiden, kuten hiilidioksidipäästöjen ja jätteiden määrän vähentämisen sekä sosiaalisen tasa-arvon edistämisen kanssa.
Pääsy yksityiskohtaisiin kestävän kehityksen mittaristoihin antaa hankintapäälliköille mahdollisuuden tarkentaa strategioitaan sekä perustaa päätökset oletusten sijaan tietoon. Mittaristo auttaa tunnistamaan, mitkä toimittajat täyttävät parhaiten kestävän kehityksen tavoitteet, havaitsemaan mahdolliset riskit sekä löytämään uusia mahdollisuuksia yhä kestävämpiin käytäntöihin.
6. Kestävän kehityksen kulttuurin kehittäminen
Kestävän hankintakulttuurin rakentaminen vaatii omistautumista kaikilla organisaatiotasoilla. Kestävän kehityksen tavoitteiden sisällyttäminen strategiaan edellyttää koulutusta ja resurssien kohdentamista hankintahenkilöstölle. Priorisoimalla kestävän kehityksen sekä antamalla tiimillesi tarvittavat työkalut ja tuen, luot perustan kulttuurille, joka arvostaa eettisiä ja vihreitä hankintakäytäntöjä. Avoimeen kommunikointiin kannustaminen, yhteistyön edistäminen ja kestävien hankintojen saavutusten tunnustaminen vahvistavat kulttuuria entisestään sekä varmistavat kestävän vaikutuksen ja positiivisen muutoksen organisaatiossasi.
Aloita kestävät hankinnat Mercellin kanssa
Siirtymä kestäviin julkisiin hankintoihin ei ole ainoastaan eurooppalaisen vihreän kehityksen velvoite, vaan mahdollisuus näyttää esimerkkiä ja vaikuttaa ympäristöön.
Kestävän kehityksen omaksuminen hankintaprosesseissa edellyttää oikeita työkaluja tehokkuuden ja vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi. Luotettava yhtenäinen tarjousalusta, kuten Mercell, auttaa organisaatiosi sisällyttämään kestävän kehityksen hankinnan elinkaaren jokaiseen vaiheeseen:
Hankintasuunnittelu: Asetat selkeät hankintatavoitteet, jotka ovat linjassa kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Organisaatiosi voi luokitella toimittajat kestävän kehityksen kriteerien ja yksityiskohtaisten kyselylomakkeiden perusteella varmistaakseen sen, että hankinnat ovat kestävien käytäntöjen mukaisia. Suunnitteletpa yksittäisiä hankintoja tai laajoja kokonaisuuksia, alustamme varmistaa, että sisäiset ostotarpeet raportoidaan ja että niitä hallitaan asetettujen kestävyystavoitteidesi mukaisesti.
Hankinnat ja tarjouskilpailut: Edistät kestäviä hankintoja sisällyttämällä kestävyyskriteerit hankinta- ja tarjousprosesseihisi. Kehotat tavarantoimittajia lähettämään keskeisiä ESG-näkökohtia koskevia ehdotuksia. Pääset hyödyntämään kattavaa kestävän kehityksen oletuskriteerien kirjastoa, jonka avulla ostajat voivat ylläpitää korkeita kestävyysstandardeja johdonmukaisesti.
Sopimuksen elinkaaren hallinta: Sopimustenhallintatyökalut varmistavat jatkuvan vaatimustenmukaisuuden ja suorituskyvyn – työkalujen avulla sopimusvelvoitteita noudatetaan keskittyen ympäristöön ja sosiaalisiin vaikutuksiin. Samalla seuraat keskeisiä suorituskykyindikaattoreita (KPI), jotka kuvastavat kestävän kehityksen tavoitteitasi.
Toimittajasuhteiden hallinta: Toimittajasuhteiden hallintatyökalujemme avulla rakennat vahvoja ja kestäviä kumppanuuksia – asetat ja seuraat konkreettisia kestävän kehityksen tavoitteita, arvioit toimittajien suorituskykyä sekä määrität KPI:t varmistaaksesi läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden. Keskeisiä suorituskykyindikaattoreita (KPI) voivat olla esimerkiksi:
-
kestävän kehityksen kriteerit sisältävien sopimusten prosentuaalinen osuus hankinnoista
-
hankittujen tuotteiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen
-
hankintatoimen avulla vähennetty tai kierrätetty jätteen määrä.
Alustamme auttaa sinua ylläpitämään ajantasaisia toimittajasertifikaatteja ja vaatimustenmukaisuusasiakirjoja, virtaviivaistamaan kriteerit täyttävien toimittajien tunnistamisen sekä luokittelemaan toimittajat kriteeriesi perusteella. Läpinäkyvyys osoittaa organisaatiosi sitoutumisen kestävään kehitykseen ja tarjoaa arvokkaita oivalluksia hankintastrategioiden suunnitteluun. Alustamme avulla raportoit ja dokumentoit toimintojesi kestävän kehityksen ponnistelut läpinäkyvästi ja luotettavasti, varmistaen lakien ja asetusten noudattamisen.
Ota seuraava askel kohti kestävää tulevaisuutta – selvitetään yhdessä, kuinka Mercell voi uudistaa julkiset hankintasi.