Fingridillä hankintojen sähköistäminen on tehostanut toimintaa ja parantanut hankinnan laatua
Suomalaisen kantaverkkoyhtiö Fingridin tavoitteena on laittaa data kuntoon ja tuottamaan.
Koko organisaation läpileikkaava uudistus koskee myös talousdataa, jossa tehokkuutta ja sujuvuutta haetaan erityisesti hankintaprosessien kehittämisestä.
Energia-alan murros näkyy yhtiön lisääntyvissä investoinneissa muun muassa tuulivoiman hyödyntämiseen sekä siirtokapasiteetin kasvattamiseen.
Fingrid Oyj on suomalainen julkinen osakeyhtiö, joka vastaa sähkön siirrosta Suomen kantaverkossa. Maanlaajuinen kantaverkko on sähkönsiirron runkoverkko, johon ovat liittyneet suuret voimalaitokset ja tehtaat sekä alueelliset jakeluverkot.
Maanlaajuisia trendejä ovat sähkön kulutuksen keskittyminen eteläiseen Suomeen sekä tarve hyödyntää pohjoiseen ja länsirannikolle painottuvaa tuulivoiman tuotantoa tehokkaasti.
Käyttöönotto oli helppoa ja koulutus tehokasta, joten pääsimme jatkamaan kilpailutuksia keskeytyksettä."
Yhtenä yhtiön suurhankkeista puhtaan sähköjärjestelmän mahdollistamiseen tähtää myös Metsälinja-hanke, jossa rakennetaan 400 kilovoltin voimajohtoyhteys Petäjävedeltä Ouluun. Hanke on osa Fingridin pitkän aikavälin kehittämissuunnitelmaa, jonka myötä vahvistetaan sähkönsiirtoyhteyksiä pohjoisesta etelään.
Varmuutta ja ajansäästöä kymmenien miljoonien eurojen hankintoihin
– Sähkön käyttö lisääntyy vauhdilla, ja investointeja kertyy tänä vuonna pelkän kantaverkon osalta yli 100 miljoonaa euroa, joten hankintaprosessien on oltava kunnossa, kertoo Fingridin liiketoiminnan kehityspäällikkö Matti Tähtinen.
– Cloudia tarjoaa meille kattavaa ja luotettavaa SaaS-kumppanuutta. Järjestelmä edistää myös talousdatan hallintaa sekä hankinnasta maksuun -prosessin kokonaisvaltaista kehittämistä, Tähtinen jatkaa.
Kiirettä aiheuttavien rutiinien määrä on selkeästi vähentynyt, mikä vaikuttaa tehokkuuden lisäksi työhyvinvointiin."
Fingrid on luottanut Cloudian kilpailutus- ja hankinnan hallintaratkaisuihin vuodesta 2018. Organisaatiossa on vahvasti ulkoistukseen perustuva toimintamalli.
Tähän mennessä yhtiö on tehnyt Cloudian palveluiden avulla toista sataa hankintaa, joista suurimpien arvo on kymmeniä miljoonia euroja. Laajoissa investoinneissa investointiriskit ovat suuret, joten hankintoja tekevien on pystyttävä keskittymään niihin sataprosenttisesti.
Esimerkiksi Metsälinjassa hankinnat koostuivat viidestä laajasta osa-kokonaisuudesta ja kansainvälinen kilpailutus oli pystyttävä hoitamaan tiukassa aikataulussa. Niin myös tapahtui.
– Cloudian ratkaisujen avulla automatisoimme hankintoihin liittyvät rutiinit, mikä vapauttaa projekti-päälliköiden kallista aikaa esimerkiksi muistuttamisten, tiedustelujen ja sähköpostikirjeenvaihdon osalta. Kiirettä aiheuttavien rutiinien määrä on selkeästi vähentynyt, mikä vaikuttaa tehokkuuden lisäksi työhyvinvointiin. Järjestelmässä meidät vakuutti sen pitkälle hiottu konsepti sekä valmius erityisesti julkisiin hankintoihin, Tähtinen kertoo.
– Käyttöönotto oli helppoa ja koulutus tehokasta, joten pääsimme jatkamaan kilpailutuksia keskeytyksettä. Lisäksi kokemuksemme tukipalveluista on erinomainen. Cloudia on toimialallemme oikea kumppani, Tähtinen toteaa.