VENI Energialle 25 % tehokkaampi kilpailutus
Yhdessä Yrittäjäin Sähkönhankinnan kanssa konserni palvelee yli 40 000 asiakastaan energialaskujen tarkastuksessa, sähkönhankinnassa, mittauksessa ja energianhallinnassa.
Hintasuojauspalvelun varmistaminen sekä julkisen sektorin kasvava kiinnostus energiansäästöjä kohtaan edellyttävät, että omat hankintaprosessit ovat kunnossa. Hankintatoimen valinta on Cloudian kilpailutusratkaisu.
VENI Energia ja Yrittäjäin Sähkönhankinta toimivat pohjoismaisten kuluttaja- ja yritysasiakkaidensa konsultteina energian hankinnassa, vuosittain yli seitsemän miljardin kilowattitunnin edestä.
Vaikka julkiset hankinnat ovat toistaiseksi pieni osa yritysten varsinaista palvelua, ovat ne olennainen osa niiden omaa liiketoimintaa – kustannustehokkaita energiaratkaisuja voidaan tarjota vasta silloin, kun omat hankinnat on tehty oikein.
Laadun ja tehokkuuden ohella järjestelmä on tuonut meille hankintoja tekeville mielenrauhaa, ja myös tarjoajamme käyttävät sitä mielellään."
Energiamarkkinoiden murros näkyy sekä VENI Energian että Yrittäjäin Sähkönhankinnan palvelujen kasvavassa kysynnässä. Sähkömarkkinoiden monipuolistuminen on lisännyt niin yksityis- kuin yritysasiakkaiden kiinnostusta omaa energiatalouttaan kohtaan, ja nyt muutosta on havaittavissa myös julkisissa organisaatioissa.
Laatua ja tehokkuutta kilpailutuksiin sekä mielenrauhaa hankintatiimille
– Julkisella sektorilla on oivallettu, että usein oma aika tai osaaminen eivät riitä sähkömarkkinoiden seuraamiseen. Siksi yhä suurempi osa julkisista toimijoista jättää energian hankkimisen meidän hoitoomme, säästäen rahaa ja keskittyen omaan työhönsä. Kehityssuunta on lupaava siksikin, että julkisen sektorin tehokkuus on veronmaksajien etu, muistuttaa VENI Energian Public Procurement & Tendering Manager Minna Kanninen.
Cloudian kilpailuratkaisun säästävän työajastamme noin 25 prosenttia"
VENI Energia on tehnyt kilpailutuksensa Cloudian palvelulla vuodesta 2017. Valinnan perusteita olivat käyttöönoton ja tarjousten tekemisen helppous, HILMA-integraatiot, laajennettavuus sekä järjestelmän tunnettuus. Päätös on osoittautunut oikeaksi.
Cloudian palvelun käyttöönotto onnistui meneillään olevien kilpailutusten häiriintymättä, ja automatiikka on tehostanut ja helpottanut erityisesti tiedonkulkua sekä kilpailutuksiin liittyvien dokumenttien käsittelyä, mukaan lukien ESPD-lomakkeiden tarkastamista. Kilpailutusmateriaali löytyy kootusti yhdestä paikasta, ja hankintojen tietoturvallisuus on aina mahdollisimman hyvällä tasolla.
– Ennen Cloudian sähköistä järjestelmää kilpailu- tusten tekeminen oli työlästä ja virhealtista. Laadun ja tehokkuuden ohella järjestelmä on tuonut meille hankintoja tekeville mielenrauhaa, ja myös tarjoaja- mme käyttävät sitä mielellään, Kanninen kertoo.
– Hankintaprosessimme etenevät luontevasti, koska saamme tarvittavat tiedot kerralla ja tarjousten vertaileminen on helppoa. Olemme laskeneet Cloudian kilpailuratkaisun säästävän työajastamme noin 25 prosenttia, Kanninen jatkaa.
Tulevaisuudessa sujuvilla hankintaprosesseilla ja niiden myötä onnistuneilla energiahankinnoilla on entistä suurempi merkitys niin kuluttajille, yrityksille kuin koko yhteiskunnalle.
– Muutospaineita luovat sekä ympäristötekijät että kuntien taloudelliset haasteet. Itse toivoisin lisää kannustavaa ja myönteistä keskustelua erityisesti hankintalakeja koskien, sillä muutos on väistämätön. Tarvitsemme yhä sujuvampia ja joustavampia tapoja energian hankkimiseen, Kanninen toteaa.